Osuuskunta

Yhteisö

Toiminta


San Damiano sisäisen ja ulkoisen rakentumisen paikka

Pyhästä Franciscuksesta kertovan legendan (Legenda Trium Sociorum V13 ) mukaan San Damianon kappeli oli keskeinen uudelleenrakentumisen paikka. Tuo Assisin kaupungin ulkopuolella oleva pieni Herran huone symboloi koko sitä rakentumista, mikä nuorta Franciscusta valaisi hänen matkallaan kohti köyhää kerjäläisveljeä. Tuon huoneen kätköissä Franciscus sai kutsun korjata Herran huoneen. Kutsu rakensi Franciscuksen sisäistä huonetta valaisten rikkaan kangaskauppiaan pojan köyhää mieltä. San Damianon kappeli on kuitenkin myös ulkoisen rakentumisen symboli. Franciscus aloitti tuon samaisen kutsun innoittamana heti raunioituvan kappelin kunnostamisen.


San Damianon osuuskunta on sisäisen ja ulkoisen rakentumisen paikka siinä samassa hengessä, minkä valaisemana Franciscus ryhtyi korjaamaan San Damianon kappelia Assisin reunamilla. Kuten San Damianon kappelissa 1200-luvulla, myös San Damianon osuuskunnassa kutsu Herran huoneen korjaamiseen ymmärretään kutsuna niin mielen sisäisen huoneen kuin ulkoisen Herran huoneen rakentumiseen.